|
Soinninkajo Vocal Ensemble on kansainvälinen, pääosin Suomessa harjoitteleva lauluryhmä. Sen taiteellisena johtajana toimii hollantilainen laulaja ja laulunopettaja, Christiaan Boele. Vuonna 2002 perustetun Soinninkajo Vocal Ensemblen jäsenet tulevat seitsemän suomalaisen lisäksi Hollannista, Kanadasta, Yhdysvalloista ja Saksasta. Tästä syystä ryhmä kokonaisuudessaan työskentelee jaksoittain, yhdessä harjoitellen ja konsertoiden. Soinninkajo Vocal Ensemble on konsertoinut Suomessa ja ulkomailla jo yli 150 kertaa. Osa ensemblen jäsenistä on ammattimuusikoita ja kaikki ovat opiskelleet laulua Christiaan Boelen johdolla. Syksyllä 2005 ilmestyi Soinninkajo Vocal Ensemblen ensimmäinen äänite, kahden CD:n kokoelma suomalaista ja kansainvälistä kuoromusiikkia. Soinninkajo Vocal Ensemble työskentelee ”Die Schule der Stimmenthüllung”-lauluvirikkeen pohjalta. Tämä, suomennettuna ”Lauluäänen vapauttamisen koulu”, perustuu ruotsalaisen oopperalaulaja Valborg Werbeck-Svärdströmin (1879-1972) elämäntyöhön. Laulajaa ja laulutapahtumaa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti pyrkien koko äänen luonnolliseen avautumiseen ja tasapainoon. Tavoitteena on löytää aito, yksilöllinen lauluääni. Keskeisessä osassa tässä ovat erityiset lauluharjoitukset, joiden kautta ääntä harjoitetaan monipuolisella tavalla. Soinninkajo Vocal ensemble on ainoita kyseisen lähestymistavan mukaisesti työskenteleviä, kansainvälisesti konsertoivia kokoonpanoja. ”Puhtaat lauluäänet kietoutuivat yhteen ilmassa leijuvan silkin tavoin, kuin äänten tanssiksi.” - Kieler Nachrichte, saksalainen päivälehti. ”Kauneinta laulua, mitä olen ikinä kuullut. Se sai minut itkemään.” - ote vieraskirjasta |
![]()
|